MINTTU – MAMI GO GO

MINTTU – MAMI GO GO

KATSAUS KESÄN FESTARIMUOTIIN

Urbaaneilla kaupunkifestareilla ei kumisaappaita tai muita perinteisesti kesäfestareilla näkyviä sadeviittoja tai hassuja hattuja näy. Festarikansa miettii selvästi asukokonaisuutensa vimpan päälle pienimpiä yksityiskohtia myöten. Pukeutumisella tuodaan esiin omaa personaa, musamakua ja halutaan erottautua massasta.

Oma festarityylini ei paljoa poikennut siitä miten muutenkin juhlmimaan mennessäni pukeutuisin. Scuba­kangasta oleva muhkea mekko on samaan aikaan tyttömäinen ja asiallinen, mutta lippiksellä ja tennareilla asutettuna rento ja tekee tyylistä leikkisän. Kangaskassissa, joka näytti olevan melkein jokaisen muukin festarilaisen luottoasuste, kulki mukana lämpimämpää vaatetta illaksi sekä tietysti kamera.

Myös ystäväni olivat tyylilleen uskollisia, joten vaatteiden päävärinä oli musta. Aurinkoisena viikonloppuna kaupunkifestareilla ei tarvitse murehtia mudassa tarpomisesta, joten kaikilla oli jalassaan joko parhaimmat tennarinsa tai korot. Ystävieni, kuten monen muunkin muun festarivieraan päällä, näkyi paljon suomalaista designia. R/H, Poola Kataryna ja Uhana Design olivat merkkejä jota festareilla vilahteli paljon. Asut viimeisteli persoonalliset korut ja kassit. Myös pastellisia sekä shokkivärjättyjä hiuksia näkyi paljon.

Theme: Overlay by Kaira Extra Text
Cape Town, South Africa